![]() |
|
|||||||||
![]() |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
||||||||
|
Vesipelastus Kurssit
KILPAILEVAT
aloittavat tiistaina eli 2.6. klo 18.00 Karhunkankaan
Vepe-treenien hinta
tulevalta kesältä on 30 euroa. Hinta on ns.
Vesipelastuskoe 11.-12.7.2009
(SOVE, ALO, AVO, VOI) Laji esittely Vesipelastuskoe eli VEPE kehitettiin alun perin pitämään yllä erityisesti landseerien ja newfoundlandinkoirien pelastusvaistoa ja uimataitoa, mutta lajissa saavat kilpailla kaiken muunkin rotuiset koirat, kunhan ne ovat läpäisseet soveltuvuuskokeen. Vesi-innostaan ja yhteistyöhalustaan tunnetuille noutajaroduille VEPE sopii erityisen hyvin, jopa pikku tollereille, jotka vaivatta jaksavat hinata vedessä lipuvaa kumivenettä matkustajineen kuin myös vaikka satakiloista "hukkuvaa". Ja olivathan labradorit puolestaan alun perin niitä "pienempiä newfoundlandinkoiria", joitten työhaluja on vuosikymmenien saatossa vaalittu. Soveltuvuuskoe on kuitenkin läpäistävä ennen kuin varsinaiseen kisaamiseen pääsee, ja siinä on hermopaineena se, että yrittää saa vain kaksi kertaa: jos molemmilla kerroilla epäonnistuu, ura on poikki. Lohdutukseksi sanottakoon, että normaalisti peruskoulutetulle noutajalle soveltuvuuskoe on todella helppo. Vesipelastusta voi harrastaa minkä tahansa muun lajin ohella, ja koska uiminen vahvistaa kuntoa rasittamatta niveliä, nivelvaivaisellekin koiralle VEPE-harjoittelu tekee vain hyvää. Vaikka kokeissa on järjestäjien puolesta välineet viimeisen päälle: isot vahvat kumiveneet, kaikille veneeseen menijöille pelastusliivit ja "hukkuvalla" kelluntapuku, omin päin harjoitteluun riittää aluksi vain dami, narunpätkä - ja kekseliäisyyttä. Damin viemisen ja köydestä hinaamisen voi vallan hyvin opettaa kuivalla maallakin. Moni noutaja hyppää epäröimättä veteen tavallisestakin soutuveneestä; varmempaa kuitenkin on aloittaa veneestähyppelyt kumiveneellä, joka on matala, pehmeä ja lipsumaton. Ellei lähiseudulla ole pääsyä viralliseen VEPE-koulutukseen kunnollisine veneineen, omatoimiseen harjoitteluun välttää halpa markettikumivene, jonka pohja kannattaa tukevoittaa jollain jäykällä kumimaton tapaisella.
Joka luokassa on neljä osasuoritusta, ja kaikki koirat suorittavat kunkin tehtävän peräjälkeen alimmasta luokasta voittajaluokkaan ennen kuin on seuraavan suorituksen vuoro. Kaikki osallistujat ovat siis paikalla koko kokeen ajan. Kakkos- ja kolmostehtävän välissä on tapana pitää lyhyt lounastauko. Alemmissa luokissa jokaisesta virheettömästä osasuorituksesta saa 25 pistettä, maksimi siis 100. Kolmospalkintoon (myös SOVE hyväksyttyyn) vaaditaan vähintään 65 pistettä, toiseen palkintoon 80 ja ensimmäiseen palkintoon vähintään 90 pistettä, voittajaluokassa kolmostuloksen saa jo 60 pisteellä. Kukin tehtävä on saatava suoritetuksi neljässä minuutissa (VOI-luokan nelostehtävä kahdessa), ja koiran on lähdettävä suorittamaan tehtävää 30 sekunnin kuluessa siitä, kun ylituomari on antanut merkin, mutta muuten nopeudella ei ole merkitystä, vaikka aika kaikille otetaankin. Osasuoritusta kohden ohjaajalla apuohjaajineen on ilman virhepisteitä käytettävissä alokasluokassa 6 käskyä, avoimessa luokassa 3 ja voittajaluokassa 1. Mutta "hukkuvan" pelastustehtävässä koiran on oma-aloitteisesti ilman käskyä lähdettävä suoritukseen. Apuohjaajaa tarvitaan vain SOVE/ALOSSA, useimmiten hän on ohjaajan perheenjäsen tai tuttu, mutta tarvittaessa myös järjestäjien edustaja voi toimia apuohjaajana. Maalilinja merkitään rantaveteen asetetuilla kepeillä, sen leveys on vähintään 5 metriä. Veneestä putoaja toimii kaikissa luokissa samalla tavoin eli polskuttelee aluksi hätäisesti, muttei ääntele eikä tartu poijuun. Koiran lähestyessä hän jää hiljaa selälleen kellumaan. Kädessään hän pitää damintapaista "kädenjatketta", josta koira mustelmien säästämiseksi hinaa hänet rantaan. Jos innostut vepeilemään eikä kylmä vesikään kipinää sammuta, kannattaa Suomen Kennelliitosta tilata "Vesipelastuskokeen säännöt ja ohjeet" -kirjanen, siinä seuraavat asiat ja paljon muuta selitetään seikkaperäisesti.
Soveltuvuuskoe on aivan sama kuin alokasluokka. Alaikäraja on 12 kuukautta. Hyväksyttyyn tulokseen tarvitaan vähintään 65 pistettä sadasta. ALOKASLUOKKA 1. Uinti 50 m 2. Esineen vienti 30 m 3. Veneen nouto 30 m 4. Hukkuvan pelastaminen 30 m On myös mahdollista varustaa koira valjailla, joitten kädensijaan pelastettava tarttuu kuljetettavaksi, mutta noutajille tämä systeemi on hieman vieras.
1. Uinti ja veneen nouto 50 m 2. Esineen vienti 30 m 3. Hyppy ja veneen hinaus 50 m 4. Hukkuvan pelastaminen veneestä
lähtien 50 m
Ensimmäisessä ja neljännessä osasuorituksessa sallitaan kaksi käskyä "vie -irti" ilman virhepisteitä. 1. Köyden vienti veneeseen 30 m Ohjaaja antaa köyden pään koiralle ja lähettää koiran veneelle. Ohjaaja juoksuttaa köyttää käsiensä välissä, eikä koira saa irroittaa köydestä suorituksen aikana. Koira luovuttaa köyden pään veneessä olevalle avustajalle ja ui takaisin rantaan koskematta köyteen enää. Virheettömästä suorituksesta saa 20 pistettä. 2. Toisen veneen nouto 50 m 3. Hukkuvan pelastaminen veneestä
lähtien 50 m 4. Esineen vienti veneeltä veneelle
rannan suuntaisesti 20 m Tie VEPE-valioksi SOVE hyväksytty + 2 x ALO 1 + 2 x AVO 1 + 3 x VOI 1 + NÄY H = FIN VPVA Lähde Noutajat.com |
|
|||||||||
![]() |
||||||||||
|
|
|
|||||||||